9. helmikuuta 2017

TAVAROILLE KYYTIÄ


Aurinkoista torstaita!

No ihan toden totta aurinko ei kyllä paista, mutta olo on aurinkoinen :) Makkarin muutoksien myötä sain intoa kevätsiivouksen aloittamiseen. Isäntä tokaisi, että eihän nyt ole kevät. Näppäränä vastasin, että jos kevääseen odottaisin, jäisi siivous tekemättä. Keväällä nimittäin, asun ulkona minkä ehdin. On pihan siivousta ja haravointia. Istutuksia, terassin sisustusta ja niin edelleen. Nyt on siis oiva aika aloittaa kiireettömästi kaappien koluaminen.


Minulla on tapana ainakin pari kertaa vuodessa käydä erityisesti vaatekaapit läpi ja lajitella vaatteet käytössä oleviin, rikkinäisiin, kierrätettäviin ja säilöön laitettaviin. Samalla on näppärä käydä kaikki kosmetiikka läpi, laittaa vanhentunutta pois ja suunnitella uusia hankintoja. Tällä kertaa haaveissa on koluta huone kerrallaan ihan joka ikinen kaappi ja tavara läpi. Olenhan sentään äitiyslomalla ja voin tehdä projektini niin monessa osassa ja niin pitkässä ajassa kun vain tarpeen on.


Näin loppuviikosta olisi ollut mukava palkita itseni tuoreella kimpulla tulppaaneita, mutta eihän niitä kaupassa ollut. Täysi hedelmäkori ja kuivahtaneet eukalyptuksen oksat saavat korvata nyt tuoreet kukat. Nämäkin kyllä silmää ilahduttavat!

10 kommenttia:

  1. Löysin itseni eilen myös marketin siivoushyllyjen välistä, mukaan tarttui rättejä ja puhdistusaine :) On siis kevätsiivouksen aika täälläkin. Aurinko paljastaa kaikki sormenjäljet kaapinovissa ja kissankuonon jäljet ikkunoissa. Kaunis ja raikas hedelmäkori <3 Iloista loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisääntynyt valo paljastaa kyllä kaiken :D Mutta siksipä nyt onkin niin hyvä kevätsiivoilla. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Täällä siivousaine odottelee pöydällä jatkamista, pölyt saa kyytiä taas eli samoissa ajatuksissa! :-)

    Mukavaa ja aurinkoista talvipäivää! <3

    VastaaPoista
  3. Tuota munkin pitäis tehdä, kaappi kerralla. Uskaltais viedä vain kaikki pienet vaatteet suoraan kirppikselle, mut jos kumminkin laihduin edes vähäsen, sit suurin osa mahtuu taas päälle.
    Tää on varmasti monelle tuttua. Mulla on yläkerrassa hyvä vaatehuone, joka vetää just tollaset vaatteet sisäänsä. :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on kaapissa muutama vanha "tavoitevaate" odottamassa :D

      Poista
  4. Myös täällä on jälleen alettu myymään ylimääräistä kippoa/kuppia pois. Kaikkea sitä kaappeihin kertyykin. Tuota kaappi kerrallaan läpi käymistä on varmaan harkittava. Sehän olisi huomattavasti kätevämpää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kyllä päästä turhasta eroon :)

      Poista
  5. Täällä kevätsiivous odottaa tekijäänsä. Ja, lasten vaatekaapeista tulisi aloittaa, jälleen on pientä vaatetta niihin kertynyt!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)