4. helmikuuta 2017

RENTOUTUMISEN AIKA + ARVONTAMUISTUTUS


Lomalta jälleen kotiuduttu. Lakeuksilla oli kovin vähän lunta, mutta voi mikä talvimaa kotona odotti. Lunta oli tullut kunnon kerros lisää! Ihana olla kotona. Täytyy sanoa, vaikka lomapäivät koko perheellä tulivat taas niin tarpeen.

Ennen lomalle lähtöä päätin hetken mielijohteesta hieman hemmotella itseäni. Tein kasvohoidon, rentouttavan jalkahoidon, koko vartalon kuorinnan, lakkasin kynnet ja värjäsin hiukset. Jotain ihan parasta! Voi miten pitkä aika edellisestä kerrasta onkaan. Nyt vauvan ollessa kaksi kuukautta, tuntuu jo energiaa riittävän hieman enemmän.


Lomalla yhteisten aktiviteettien ohessa lenkkeilin, saunoin kaikessa rauhassa ja uskaltauduin jopa pulahtamaan paljuun pakkasessa. Jaoimme lasten hoidon ja toisaalta järjestimme miehen kanssa yhteistä aikaa lasten nukkuessa.  Ehdittiin istua kainalokkain sohvan nurkassa takkatulen loimutessa ja keskustella pitkät tovit mukavia. Jäipä vapailla aikaa haaveilullekin ja mikäs sen mukavampaa, kuin suunnitella omaa pihaa eteen päin ilman kiirettä. Viidessä päivässä ehtii näköjään ihmeitä.


Lopuksi on paikallaan muistutella blogini synttäriarvonnasta, johon ehtii vielä hyvin osallistua nyt viikonlopun aikana. Palkintona on 50 euron lahjakortti sisustusliikkeseen. Kipin kapin osallistumaan tästä.

Ihanaa viikonloppua <3

10 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että teillä on ollut onnistunut loma:) Yhteinen aika tulee kyllä välillä niin tarpeeseen. Meillä on vielä maaliskuussa yksi loma,mutta sitten maatilan kevätkiireet vievätkin jo isännän mennessään. Ihania tulppaaneja kuvissa! Minunkin piti napata eilen pari kimppua mukaan lähikaupasta, kun oli niin kauniita liloja ja valkoisia tulppaaneja tarjolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä tosiaan riittää. Viime vuosina on saanut ihmetellä, missä se hiljaisempi talviaika oikein on :D No mutta. Haaveilemme kiireen edes hieman hellittävän, kun tulevaisuudessa uusi navetta on käyttöön otettu ja siirtymävaihe ylitetty :D
      Tulppaanit ovat kyllä niin ihania. Piristävät mukavasti keittiötä. Mukava, että teilläkin on loma edessä!

      Poista
  2. Ihanaa, että onnistunut loma ja yhdessä vietetty aika jättivät hymyn huulille. Toivottavasti rentoutuminen jatkuu vielä viikonloppuna, kuvissa ainakin on kaunis ja seesteinen tunnelma.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa että lomanne onnistui. Niinpä täällä lakeuksilla on vähän lunta. Tänään on tullut muutama hiutale lisää.
    Hemmotteluhetket ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma tuli kyllä tarpeeseen, kun arki on ollut aika hektistä :)

      Poista
  4. Ihana kuulla että lomanne oli onnistunut. <3

    VastaaPoista
  5. Kuullostaa juuri täydelliseltä lomalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No loma meni kyllä aivan nappiin ja päiviäkin oli riittävästi käytettävissä :) Arjestakin jaksaa enemmän iloita, kun välillä saa lomailla porukalla.

      Poista

Kiitos kommentista! :)