23. lokakuuta 2016

ENSIMMÄINEN RIISIPUURO JA RIPAUS PUNAISTA


Meillä syksy vetelee viimeisiään. Kaunis ruska on vain muisto. Taivaalta sataa räntää ja säätiedotus lupaa pakkasia. Elämme pimeää väliaikaa syksyn ja talven välissä. Tämä on sitä vuodenaikaa, kun viimeistään ajatus joulusta on vastustamaton. Se ihana fiilistely ja makustelu. Pieniä paloja ja valopilkkuja harmauden keskelle.


Lomalta kotiuduttuamme laitoin heti ensimmäisenä kotipäivänä riisipuurot tulille. Halusin niin maistaa pitkästä aikaa sen ihanan maun. Kanelilla ja sokerilla kiitos!


Tilanne suorastaan vaati punakuvioiset lautasliinat. Kukkakimppu pöydällä piti kuitenkin huolen, ettei tunnelma heittäytynyt vielä liian jouluiseksi. Pientä esimakua vain kaipasin.


Suunnitelmissa on leipoa piparit hyvissä ajoin, hamstrata pakkaseen torttutaikinaa, ostaa kaappiin glögiä ja marmeladeja torttuihin. Joulusuklaata ei myöskään pidä unohtaa. Kun joskus sitten vauva kainalossa kotiudun, on täällä oltava fiilistelyä varten tarpeet valmiina. Joulun odotus on aivan ihanaa aikaa <3


Nyt on sitten varaslähtö otettu. Ei huolta. Blogi ei kuitenkaan vielä täyty joulujutuista, mutta aina välillä se jo jutuissa vilahtaa. Minkä sitä jouluihminen itselleen voi :)

Leppoisaa sunnuntaita <3


18 kommenttia:

  1. Niin kaunis kattaus niin kuin ehdin jo instagramissa hehkuttaa. Täälläkin odotetaan Joulua innolla. Kirpputoreilta haalittu joulujuttuja. Näpertelykin on niin koukuttavaa. Yksi kranssi tehty, toinen pitää tehdä ensi viikolla. Ihanaa aikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä on todellakin parasta aikaa, kun voi alkaa fiilistelemään tulevaa. Itse joulun pyhät menevät niin nopeasti. On ihana suunnitella ja näperrellä kaikkea pientä!

      Poista
  2. Mä aloitin jo hyvällä omallatunnolla lokakuun alussa joulufiilistelyt. Nuorempana se oli jotenkin noloa, mutta enää en niin välitä. Se on just parasta siinä, kun vuosia tulee lisää. En toki itsekään viitsi blogia täyteen täräyttää joulujuttuja. Mukavaa joulunodotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :) Hieman varovasti aloittelen. Pelkään itse kyllästyväni jos liikaa teen liian aikaisin :D Juuri tämä odotuksen tunne ja varovasti aloittelu on minun juttu. Hiljalleen suunnittelu ja inspiraation hakeminen. Ja toki koitan pitää mielessä myös ne lukijat, jotka eivät vielä joulusta innostu.
      Oikein mukavaa joulun odotusta sinullekin!

      Poista
  3. Todella kaunis kattaus ja ihana tuo kukkakimppu <3 Riisipuuro on niin hyvää, täytyisi tehdä kohta täälläkin. Joulu on ihanaa aikaa, varsinkin juuri tämä joulun odotus on mielestäni melkein se paras juttu :) Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Odotus on nimen omaan ihanaa aikaa <3 Oikein mukavaa päivää!

      Poista
  4. Ihania kuvia ja nyt alkoi tehdä mieli riisipuuroa kanelilla ja sokerilla, se on parasta. Jos minäkin alkaisin vähän sitä punaista jo laittaa sisustukseen :)) Ihanaa vähän jo joulufiilistellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nyt on jo oikein hyvä aika aloittaa fiilistely :)

      Poista
  5. Riisipuuro on kylllllä herkkua <3

    VastaaPoista
  6. kaunista ja näyttää myös niin herkulliselta! Ai, teillä on jo ruska ohi - täällä sitä vielä odotellaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Riisipuuro on herkkua! Jep. Täällä on jo niin lokakuisen näköistä. Harmaata.

      Poista
  7. Niin on ihana jouluinen pieni fiilis ❤ kyllä tämä joulun odotus on niin parhautta ❤

    Ihanaa sunnuntaita ❤

    VastaaPoista
  8. Anna vilahtaa vaan - kahden kuukauden päästä ollaan jännän äärellä ja pian sen jälkeen joulu on enää muisto vain. :) Söpö kattaus!

    VastaaPoista
  9. No nyt kyllä täytyy laittaa puurot tulille täälläkin! Glögiä ollaan jo juotu, mutta puurosta ei oo ollut ajatustakaan. Nam nam..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on taasen glögikausi starttaamatta ja se täytyy korjata pian! :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)