3. syyskuuta 2016

LEHMIEN KOTI


Voi miten tätä onkaan toivottu. Maatilan arkea ja lehmien kodin eli navetan esittelyä. Blogini jutut keskittyvät yleensä enemmän kotijuttuihin ja kaikkeen ihanaan hömppään maustettuna sillä arjella. Rakastan hömppää, fiilistelyä ja näpertelyä. Olen tarkoituksella jättänyt maatilan pieneen osaan, sillä faktahan on, että maalaisromantiikka on aika kaukana nykyajan maatilan pyörityksestä. Nyt kuitenkin on luvassa kurkistus meidän työmaalle tai yhteen niistä.




Lehmien koti koostuu lyspynavetasta ja sen yhteydessä olevasta pihatosta. Pihatossa on tilaa puolelle mammoista kerrallaan, joten toinen puolisko porukasta on yöt pihatossa ja toinen päivät. Kaikki lehmät siis pääsevät jaloittelemaan ja vapaasti liikkumaan päivittäin. Pieni ulkoilutuokiokin onnistuu joka päivä myös talvella, sillä lypsynavetasta pihattoon kuljetaan ulkokautta. Lypsynavetta taasen on vanha parsinavetta, jossa lehmät ovat makuupaikoillaan kiinni. Tulevaisuuden tavoitteena on uusi pihattonavetta, jossa kaikki lehmät mahtuvat kulkemaan kerralla vapaana. Tämä nykyinen järjestely on kuitenkin erinomainen välivaihe!




Pihattoon valmistui tänä kesänä uusi osio kantaville hiehoille. Näissä pihattokuvissa tähtinä ovatkin nämä hiehot eli eläimet, jotka eivät ole vielä kertaakaan poikineet. Tilan arkirutiineihin kuuluu aamu- ja iltanavetta, joiden aikana lypsetään lehmät ja samalla hoidetaan myös nuorkarja aina pikkuvasikoista hiehoihin. Lypsäviä meillä on noin 60 ja nuorkarjaa saman verran päälle.






Lypsyaikaan lehmiä ruokitaan, lypsetään ja tehdään tarvittaessa hoitotoimenpiteitä. Samalla on oiva tilaisuus seurustella mammojen kanssa. Joukkoon mahtuu muutama todellinen sylivauva, joita saisi paijata loputtomiin :) Osa taas tykkää, että hoidetaan työhommat reippaasti ilman turhia hipistelyjä. Jokainen lehmä on omanlainen persoonansa ja aika hyvin ne oppii tuntemaan, kun näitä lähes joka päivä hoitaa. Jokaisella eläimellä on oma nimi ja me puhuttelemme lypsykkejämme nimillä, sekä lempinimillä :)




Eläintenhoidon lisäksi olennainen osa navetointia on tilojen siistiminen joka päivä. Kerran vuodessa sitten tehdään suursiivous kaikissa eläintiloissa.




Lypsämisen lisäksi maitotilalla riittää paljon muita töitä. On siementäjän ja eläinlääkärin käyntejä tilattavana, sekä valvottavana. Pihaton puhdistus vie oman aikansa ja suuressa soppakattilassa eli apevaunussa pyöritetään laidunkauden loputtua säilörehusta, jauhoista ja kivennäisistä laadukas seos eläimille syötäväksi päivittäin. Rakennuksia pitää kunnostaa, uutta rakentaa ja työkoneita huoltaa. Kasvukaudella peltotöitä riittää melkoisiksi rupeamiksi asti. Eikä sovi unohtaa, että lypsykarjatila on yritys, jonka pyörittäminen vaatii myös paljon paperitöitä. Karjaa, tiloja, omaa osaamista ja toimintatapoja pitää pyrkiä kehittämään jatkuvasti, jotta tilan tulevaisuus on vakaammalla pohjalla.  Maatilayrittäjyys on elämäntapa, joka sitoo. 



Loppukevennykseksi kuva viimeisiltä puinneilta. Täällä on tältä vuodelta puinnit tehty ja jyvät kuivattu. Jee! Enää olkien paalausta ja onpa jokunen hehtaari vielä rehuakin pystyssä. Sitten isäntä saakin siirtyä uuden hallin rakennustyömaalle. Päivän positiivinen on se, että meillä täällä ei työt lopu tekemälläkään :D

Mukavaa viikonloppua on hassu toivotus tilallisten suusta, mutta voihan sitä olla viikonloppumielellä, vaikka töissä pitäisi käydäkin!


Siispä toivottelen mitä ihaninta viikonloppua!






22 kommenttia:

  1. Voi kiitos tästä. Rakastan lehmiä ja maatilaa. Entinen anoppilani oli iso maatila ja viihdyin siellä kaikki vapaa-ajat. Yhden kesän olin silloisen anoppini kanssa lypäsmässäkin niin aamu kuin iltalypsytkin. Se oli niin aaaah ihanaa. Lapsena "asuin" mummolani navetassa. Ystävänikin ihmetteli että miten minusta tuli kaupunkimuija kun hän oli ihan varma että muutan maalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit jutusta! :) Minä en ole koskaan navetassa töitä tehnyt, ennen kuin aloitin opiskelemaan maataloutta vuosia sitten. Eläinihminen toki olen aina ollut ja suvussamme oli maatila kun olin lapsi. Kaupunki-ihminen en ole kuitenkaan koskaan kokenut olevani. Joten kai sitä on paikkansa löytänyt. Näin se elämä kuljettaa :)

      Poista
  2. Ihana juttu teidän arjesta! Lehmät on symppiksiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa, että pidit jutusta!

      Poista
  3. Kiva postaus!
    Harvemmin sitä tulee ajateltua miten paljon maatila työllistää. Ettei se ole pelkkää lehmien lypsämistä.
    Ihana kuulla, että lehmille leperrellään ja niillä on hyvät oltavat:)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että juttu kiinnosti :) Oikeastaan oli mukava raottaa vähän lukijoille, mitä täällä maatilalla oikein tehdään. Itselle ne ovat niin itsestäänselvyyksiä, vaikka aina ei ole niin ollutkaan. Itse kun en ole syntyjään mikään maatalon tyttö :)

      Poista
  4. Anonyymi3/9/16

    Oli varmaan ylevää nähdä tuleentunut vilja valmiina puintiin,ja hienoa saada jyvät laariin.
    Maaseudun tyttönä ihailen puimuria,puimakoneen ja maamoottorin aikaa elänyt.Puimakoneeseen käsin
    viljaa pikkutyttönä syöttelin.Onnea ja menestystä tilan töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina voitto kun joku työ valmistuu. Se on ollut kovempaa käsityötä ennen. Onneksi alojen kasvaessa työtavat ja koneet ovat kehittyneet. Tekijöitä kun ei ole juuri enempää. Minusta on aina ihana kuulla tarinoita siitä, miten ennen on tehty. Kiitos sinulle <3

      Poista
  5. Kauniit kuvat saat navetastakin ;) Pitäisi käydä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! <3 Eipä tuo kuvaaminen paljon paikkaa katso :D Melkein kaikkialta löytyy kaunista sopivan hetken tullen. Ilman muuta kyläilemään vaan! Harmi, että nuoriso on jo muuttanut sisälle sään suojaan. Lehmät ovat vielä olleet laitumella päivisin, mutta heti jos alkaa taas liian märäksi menemään, niin joutuu kyllä jo päiväksikin sisälle jättämään.

      Poista
  6. Ihana postaus! Rakastan vasikoita ja niiden äitejä. Vanhempieni kodin vieressä on iso luomu- ja lypsykarjatila ja lehmiä pitää käydä rapsuttamassa päivittäin, kun porukoilla käyn. Nostan hattua nuorille ihmisille, jotka tämän työn ja ennen kaikkea elämäntavan valitsevat nykypäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa, että pidit :) Lehmät osaavat olla hellyttäviä ja vasikat tietenkin. Joillekin tämä elämäntapa on se juttu. Onneksi :D Ruokaa kun aina tarvitaan ja kotimainen on aina kotimainen.

      Poista
  7. Anonyymi3/9/16

    Kiva,kun kirjoittelit:)
    Vain tuota elämää elänyt voi tietää mitä se työ on!mulla on kaikki vielä tuoreessa muistissa,melkein voin haistaa navetan "tuoksun" näitä kuvia katsellessa:)
    Teillä on todella siisti navetta ja puhtaat lehmät.
    Tsemppiä teille,se ei oo helppoa painaa töitä joka päivä pyhänä ja arkena!
    Pystyttekö pitää vapaita,kun eikös teillä ollut yhtymä?
    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun juttu kiinnosti :) Silloin on tällaisia paljon mukavampi kirjoitellakin.
      Kiitos sinulle tuosta kommentista. Tilalla ei tule kyllä kukaan kättelemään ja kiittämään työstä, vaan se kiitos on löydettävä muualta, jotta työtä jaksaa. Toki me toisiamme tsemppaamme :)
      Tosiaan aina ei ole helppoa. Joskus meinaa painaa, mutta onneksi aina silloin löydetään isännän kanssa yhdessä se valopilkku, jota kohti mennään. Onnea on kun ei tarvitse yksin selviytyä. Asenne ratkaisee ja ainakin näin nuorena sitä intoa ja uskoa tuntuu riittävän.
      Lomittaja on navetassa vapaalla :)

      Poista
  8. Ihana postaus! Kauniit kuvat! Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos <3 Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  9. Voi nuo lehmien silmät!Teillä pidetään eläimistä hyvää huolta! <3

    VastaaPoista
  10. Kiitos tästä ihanasta postauksesta <3 Oli mukava saada entistä enemmän ymmärrystä siihen miten paljon työtä maito- ja maatila vaati, arvostan työtänne suuresti. Kiitos että jaksatte tehdä sitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kauniista sanoista <3 Positiivinen palaute auttaa jaksamaan työssä. Tulee hyvä mieli!

      Poista
  11. Anonyymi2/10/16

    Ihan itkin, kun näin usvaiset kuvat, märät turvat ja tuon kesäisen puhtaan turkin.

    Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka paljon kaipaan lehmiäni, joita ehdin hoitaa 21 vuotta.

    Yksi ura elämässäni, joka alkoi kotitilallani jo lapsesta alkaen, jatkuen nuoren emännän saappaissa kaksikymppisenä
    mieheni kotitilalla.

    Kuvia lehmistä en voi ohittaa silmieni kostumatta ja noiden kosteiden turpien läheisyyttä en pysty kestämään,
    joten minun on ollut pakkovieroituttaa itseni noista ihanista, persoonallisista olennoista niin, etten romahtaisi kokonaan.

    Läheisyys sattuu kovin ja vain yhden kerran olen nuuhkinut turpaa siskoni tilalla, entisessä kotona.

    Sitä työn määrää! Sitä uuden syntymän riemua! Sitä hyvästelemisen tuskaa!

    Jouduimme luopumaan lypsykarjasta terveydellisistä ja myöskin taloudellisista syistä.
    Mutta mikään muu ammatti maailman kaikkeudessa ei ole yhtä antoisaa. En romantisoi vaan tiedän.

    Mitä suurimmassa määrin toivon teille siunausta ja varjelusta tärkeässä ja vaativassa työssänne.
    Nauttikaa pienistä, unelmoikaa suurista!

    Terveisin Tiina, navettasielu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Tiina <3 Kirjoituksesi kosketti syvästi. Tämän blogin pitämisen yksi antoisimpia puolia on tarinoiden, kokemusten ja muistojen lukeminen täällä kommenttien puolella.
      Voi miten surulliselta kuulostaa, että olet huiskuhännistä joutunut luopumaan. Toisaalta muutokset elämässä ovat aina jonkun uuden alku.
      Kiteytit niin hienosti. Sitähän tämä on. Työtä, uuden elämän ihmeitä ja hyvästelemisen tuskaa. Jälkimmäistä ei voi kiertää. Se tulee aina aika ajoin eteen. Toisaalta tämä on meille juuri se oikea työ. Antoisin, rakkain ja jos siitä joutuisi luopumaan...
      Kiitos vielä sinulle ja toivottavasti olet löytynyt elämässäsi uuden mukavan polun <3

      Poista

Kiitos kommentista! :)