25. elokuuta 2016

ARKIRÄPSYJÄ - MEIDÄN AAMUPÄIVÄ


Heissan blogiystävät!

Täällä minä istun olkkarin soffalla maha ja läppäri sylissä, sekä lapsi kainalossa. Vieressä tuoksuu aivan ihanat Tine K Homen havutuoksukynttilät. Fig-tuoksun lisäksi nämä on mun lemppareita! Ihania aamuhetkiä tällaiset <3 Eilen iski taas aivan valtava valokuvausinspiraatio ja kamera räpsyi melkoista vauhtia.  Alunperin minun oli (jälleen) tarkoitus tehdä sisustuspostaus olkkarista, mutta niin vain ajauduin sivuraiteille kuvaamaan meidän aamupäivän arkea.




Asetellut tyynyt ja kliiniset kuvat eivät innostaneet nyt ollenkaan. T y l s ä ä. Elämää kiitos. Sitä minä kaipaan omiin kuviini juuri nyt. Ihan vain vaihtelun vuoksi. Liekkö vauvan odotuksella on nyt oma vaikutuksensa. Tärkeysjärjestyksessä SE syksyn suuri tapahtuma on nyt korkealla. Oma perhe ja yhdessä touhuaminen on nyt jotenkin niin keskiössä, ettei sohvatyynyjen ojentelu oikein jaksa innostaa yhtä paljon kuin normaalisti. Kohta alkaa nimittäin vauva-arki ja kaikki valmistautuminen, sekä latautuminen tulee nyt tarpeeseen. Väkisinkin loppua kohti ajatukset siirtyvät aina vain enemmän ja enemmän pienokaisen syntymään.




Meidän aamupäivään kuului eilen kotitöiden jälkeen yhdessä pelailua, sylittelyä ja höpsöttelyä  :) Muistipelin pelaaminen vaatii vielä harjoittelua, mutta voi sitä riemua kun pari löytyy!




Tämän Ikean pelin kuvitus on mielestäni aivan ihana! Eläinkuvat innostavat lastakin ja samalla on opeteltu nimeämään hahmoja.




Itse nautin nyt valtavasti siitä, että sisustusjutut täällä kotona ovat ihan hyvällä mallilla. Tai siis sillä tavalla, että itse viihtyy, eikä ole pakottavaa tarvetta kiirehtiä seuraavien hankintojen kanssa. Voi siis hyvin keskittyä vauvahankintoihin. Toki jotain pientä kotiutuu aina välillä ihan itsellekin ja haaveissa on vaikka ja mitä :D Minkä sitä itselleen voi.




Aamupäivien yksi tärkeimmistä ohjelmanumeroista on ruoan laitto. Meillä syödään siinä klo 11 ja 12 välillä. Päivän aterian on siis parempi olla ajoissa valmis. Keittiömmehän on siis oman perheemme työmaaruokala :D Onneksi monesti sapuska kuitenkin riittää kahdeksi päiväksi, joten välillä voi ottaa ruoan suhteen rennommin ja koota lautaselle helpot jämäsapuskat. 




Aamupäivällä saattaa hyvinkin olla vielä sänky petaamatta. Joskus (aika monesti) se on sitä koko päivän. Kivoissa lakanoissa on sekin hyvä puoli, että riittää kun ojentaa peitot ja tyynyt. Miksipä niitä peittämään päiväpeitteellä? Oma energiani riittää moneen, mutta ei kuitenkaan kaikkeen. Ja se, että joka nurkka on koko ajan tip top ei ole tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Näin pikkulapsiarjessa maha pyöreänä sitä ei vain kaikkea jaksa. Joka päivä kumminkin kotitöitä tehdään ja joku roti pysyy yllä, jotta koti pysyy viihtyisänä.




Pikkuapulaisen kanssa ne tavallisimmatkin arjen askareet ovat varsin hauskoja. Kun mukaan ottaa vielä kameran, tulee arjesta suorastaan juhlaa ja päivän ruoka saattaa vähän viivästyä siinä fiilistellessä :D Massut täynnä murkinaa jaksaa sitten lähetä ulkoilemaan ja kohti päiväuniaikaa.


Oikein mukavaa päivää!


Me taidetaan laittaa nyt spelttileipätaikina tulemaan. Jauhopeukalon kolotus ei ole vieläkään hellittänyt. Jotain pesänrakennusviettiä kai tämäkin.

28 kommenttia:

  1. Ihastuttavia tunnelmakuvia!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Parhaimmillaan arki on <3 Ja arkeahan se suurin osa elämästä on :)

      Poista
  3. Arki on parasta <3 Ihanat kuvat ja tunnelmat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. Monia ihania hetkiä, joita ei saa takaisin. Kiitos Janina <3

      Poista
  4. Ihania arkisia kuvia!

    VastaaPoista
  5. Yhdyn muiden sanoihin, todella kaunis arki! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi arkikin voi olla kaunista ja ihanaa :) Vaikka onhan sitä joskus niitä ei niin hohdokkaita hetkiä. Onneksi omalla asenteella voi vaikuttaa pitkälle :)

      Poista
  6. Kauniita kuvia arjen touhuista, siitä yhteisestä tekemisestä, josta arki tavallisimmin koostuu. Suloinen pieni apuri sinulla siellä kotitöitä tekemässä <3

    Ihastuin tuohon olohuoneen mattoon, mistähän se mahtaa olla ja mitä materiaalia? Näin syksyä kohti mentäessä, olisi ihana saada jalkojen alle joku kaunis uusi matto, lämmin ja pehmeä :)

    Kaunista syyskesää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Arki koostuu tosiaan niistä ihan tavallisista asioista ja rutiineista. Onneksi arjesta ja niistä pienistä hetkistä voi iloita ja nauttia <3
      Matto on kyllä oma kestosuosikkini. Tosin pehmeä se ei ole. Se on ollut niin helppohoitoinen ja armollinen lapsi ja koiraperheessä. Tämä löytyy Askon valikoimista Agadir-nimellä.
      Ihanaa vuodenaikojen taitekohtaa sinulle <3

      Poista
  7. Arki on parasta ❤ sitten lomakin tuntuu lomalta ❤

    VastaaPoista
  8. Ihana aamupäivä teillä ollut! Ihana arki! Parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki on pääasiassa mukavaa :) Sellaista ihan tavallista.

      Poista
  9. Kauniilta teillä näyttää arkenakin <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos on siinä arjessakin paljon kauneutta <3

      Poista
  10. Ihanan seesteistä arkea. <3

    VastaaPoista
  11. Arjen pieniä iloja <3 Ja todella kaunistahan teillä on arkena, eikä niitä sänkyjä tarvitsekkaan aina pedata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Arkena saa näkyä elämä. Aamutoimien aikaan näkyy yleensä enemmänkin :D Mutta saa niistä arkisistakin jutuista kauniita hetkiä kuviin :)

      Poista
  12. Anonyymi28/8/16

    Kauniit kuvat:)
    Ihan uteliaisuudesta kysyn,että miten olette järjestäneet tytön hoidon navetan aikaan?
    Tuli vaan niin elävästi mieleen oma elämä noilta ajoilta,kun lapset oli pieniä:)
    -anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olemme naapurin emännän kanssa vuorotellen navetassa. Meillä kun on kahden perheen yhtymä. Itse käyn enimmäkseen iltaisin isäntien kaverina töissä, jolloin meille tulee hoitaja lapselle kotiin. Aivan ihana järjestely, nyt kun lapsi on pieni. Näihinkin hoitokuvioihin on kuitenkin tulossa myöhemmin muutosta, kun taas palaan tulevan äitiysloman jälkeen navettatöille.

      Poista
  13. Anonyymi31/8/16

    Minuakin monesti mietityttänyt miten teidän perheessä lastenhoito on järjestetty, nytpä selvisi kun joku muu sai ajoiksi kysyä. Kuulostaa hyvältä järjestelyltä :) Minä nautiskelen vauvan ja taaperon kanssa äitiyslomasta, ja käyn navetalla ehkä kerran päivässä, mutta en varsinaisilla päivittäisillä töillä kuitenkaan. Normaaliin päiväjärjestykseen päästään varmaan vasta kun molemmat menevät hoitoon. Ps. Teidän arki näyttää niin kauniilta ja seesteiseltä, meillä on välillä yhtä kaaosta ;) -Kaisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenhoitojärjestely on kyllä tosi mukava. Kohtahan tuota alkaakin jo äitiysloma. Sitten navettatyöt jäävät taas. Navetalla toki käyn lapsen kanssakin katsomassa välillä ja äippälomalla tietysti myös. Ihanaa, että sinullakin on ollut mahdollisuus pitää äitiyslomaa :)
      Kaksivuotias on sen verran iso jo, että leikit ei keskity pelkkään paikkojen purkamiseen ja järjestelystäkin hän tykkää :D Kyllä se silloin oli välillä kaaos kun purkuinto oli korkeimmillaan tai kun vauva-aikana valvottiin, eikä energiaa tosiaan riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Eiköhän meidänkin arki taas vähän myllerry kun vauva syntyy ja on kaksi naperoa talossa :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)