26. toukokuuta 2016

SADEPÄIVÄN ILOJA




Maljakossa on kimppu metsälle tuoksuvia mustikanvarpuja. Vielä muutama vaaleanpunainen kukka ilahduttaa oksilla. Huumaavaa tuoksuaan keittiössä levittävät ulkolaiset mansikat. Ei. Niitä ei voi kaupassa enää tässä vaiheessa vastustaa. Pakko saada pieni maistiainen kesästä. Pieniä sadepäivän iloja tarvitaan nyt kun ulkona tuulee niin, että hiukset lähtevät päästä. Toissailtana sää teki täyskäännöksen. Lämpötila putosi kymmenen astetta ja alkoivat satunnaiset sateet. Tänään ei vettä ole taivaalta vihmonut, mutta tuuli puhaltaa melkoista vauhtia. 

Onneksi maatilan kevättyöt pelloilla on nyt kuitenkin tehty! Hurraa :D Kohti uusia koitoksia siis. Pienen keittiöpuutarhani tilanteessa taasen ei ole mitään hurrattavaa. Tai no pottu kyllä laitettiin maahan koko perheen voimin eräs sateinen ilta. Tulihan sitä komiat rivit avokasvimaalle! Tilaa jäi vielä kunnon porkkanariville, mutta voi kunpa sää sallisi kylvöpuuhat. Kasvatuslaatikot odottavat valmiina. Kunpa vain uskaltaisin avata siemenpussit tällä säällä. Voisi olla, että kovinkaan moni siemen ei löytäisi oikeaan paikkaan puhurin iskiessä. Jäämme siis odottamaa parempaa päivää. Onhan sentään toukokuuta vielä useampikin päivä jäljellä!

Mansikan tuoksua torstaihinne!





5 kommenttia:

  1. Odotan kanssa että pääsisin viikonloppuna reissussa keräämään mustikan varpuja maljakkoon :)

    Ihanat mantsut <3

    VastaaPoista
  2. Pitikin käydä noita varpuja keräämässä, kiitos muistutuksesta :)
    Lähtisköhän ne tuossa takametsässä kasvamaan jos muutaman taimen kaivaisin sinne..

    VastaaPoista
  3. Mustikanvarpuja täytyy meillekin uudestaan napata maljakkoon. Ovat niin ihania. Täällä ootellaan suomalaisia mansikoita, päästäisiin tytön kanssa herkuttelemaan. :)
    Ps. Ihana muki. <3

    VastaaPoista
  4. Kaunis kuva! Sateista illan jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Kaunis kesäinen kuva <3 Yhden rasian mansiokoita ostettu täälläkin ja yllätyin positiivisesti kun maistuivat oikeasti mansikoille, olivat tosi hyviä joten ehkä viikonlopuksi voisi ostaa rasiallisen. Toivottavasti tuulet ovat tyyntyneet jotta pääset istutuspuuhiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)