2. huhtikuuta 2016

OMPUN OKSIA



Hei huhtikuu!

Viikot vierivät. Maatilan kiireaika alkaa olla käsillä. Enää yksi loma ja sitten tulevat taas tutuksi isännän 16 tunnin työpäivät. Kolmen kuukauden rutistus ja siihen perään vielä toiset kolme kuukautta pitkiä päiviä. Tässä vaiheessa sitä miettii mitenkähän sitä taas jaksetaan. Ei auta jäädä murehtimaan. Ajatukset täytyy kääntää positiiviseen suuntaan. Onhan kesä kaikesta huolimatta ihanaa aikaa!




Vaikka tänään sataa lunta, on ensimmäiset kevään pihatyöt tehty. Leikkasin pienen pientä omenapuutani himpun verran. Ilmat ovat olleet sen verran lämpimät, etten uskaltanut työtä enää venyttää. Lienee vain ajan kysymys milloin silmut alkavat pullistumaan ja silloin lienee myöhästä kaivaa oksasaksia esiin.




Lyhyet pätkät laitoin toiveikkaana pienimpään maljakkoon, jonka kaapista löysin. Ehkä saamme ihastella jonkun ajan päästä omenankukkia. Aika ihana ajatus, että tästä lähtien saan keväisten huoltotoimien yhteydessä oksia aivan omasta puusta!


Ihanaa viikonloppua!



22 kommenttia:

  1. Aivan älyttömän kaunis maljakko ja omenapuun oksat. :)
    Tuosta tulikin mieleen että täytyisi joku päivä lähteä pyörimään kirppareilla. Maljakoita kaipaisin meille enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Sain maljakon mummultani :) Tuntuu, ettei maljakoita voi olla liikaa. Aina tarvitsee eri muotoisia ja mallisia :D

      Poista
  2. Voi että minä tykkään noista tableteista pöydällä. Tuo kivasti sitä "jotain" kodin vaaleuteen :) Toivottavasti saatte nauttia omenankukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Otin tabletit joksikin aikaa jo pois, mutta kettiö muuttui kovin kolkon näköiseksi kaikessa vaaleudessaan.

      Poista
  3. Niin kaunista <3 Ihailen myös noita tabletteja, ihanasti sopii teille. Kuvistasi innostuneena täytyisi tehdä reissu Ikeaan hakemaan uusia tuollaisia tabletteja, edelliset kun ovat menneet tosi huonoon kuntoon. Kiireiseltä kuulostaa teidän tulevat kuukaudet, tsemppiä. Arvostan työtänne kovasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ikean tabletit on kyllä niin kivat!
      Eiköhän tässä taas tsempillä paineta töitä menemään :)

      Poista
  4. Kaunis maljakko. Täällä myös kotiutui muutama oksa omenapuusta sisälle. Ihanaa tämä kevät aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maljakko on suloinen :) Kevät on kyllä ihanaa aikaa, mutta vielä enemmän pidän kesästä!

      Poista
  5. Todella upeita kuvia.
    Olin nuorena maatilan miniä ja kesät ne olivat jotain. Poikakaveri kävi nukkumassa muutaman tunnin ja painui takaisin traktorilla pellolle. Minä kävin yhden kesän silloisen anoppini kanssa aamu ja iltanaveetat. Voi miten rakastinkaan sitä hommaa. Olin lapsena jo tottunut pyörimään navetassa mummun jaloissa ja jakamaan lehmille rehua. Yhtenäkään aamuna ei ketuttanut nousta anopin kanssa lypsylle. Mutta kesät on raskasta aikaa maalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Ihan kun jaoit omia kokemuksiasi! Ainoastaan pikkuneitiä odottaessa on tehnyt tiukkaa raahautua navettaan. Meinaan ei ollut tämä emäntä silloin kovin hyvässä hapessa :D Kyllähän tätä työtä rakastaa. Seurustaluaikoina istuin isännän mukana traktorissa opiskelemassa milloin mitäkin peltotyötä :) Nyt lapsen myötä on täytynyt jäädä kotiin ja yhteisen ajan puute tahtoo tehdä tiukkaa. Mutta kyllä me tästäkin kesästä kunnialla selvitään kun yhteen hiileen puhalletaan :)

      Poista
  6. Upeuksia nämä kevään tunnelma kuvat! <3 Ihastuttavia :-)
    Itsekin odotan että saan hiukan myöhemmin omenapuun oksia, niitä on joka vuosi pakko saada... :-)

    Kaunista viikonloppua ja tsemppihalit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3 Nämä oksat ovat kyllä ihania! Saa nähdä kukkivatko.

      Poista
  7. Oo.. pitäisköhän itsekin ottaa pari oksaa sisälle <3
    Ja tietty käydä maljakko-ostoksilla!

    VastaaPoista
  8. Suloiset oksat :)! Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi5/4/16

    Pidättekö kesällä ollenkaan vapaata?
    Kyllä me ollaan pyritty joku pätkä pitämään,että saa vähän kesästä nauttia ja lapsetkin pääsee joskus johonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä 5 päivää vapaata :) Onneksi! Silloin ladataan akut ja nautitaan kesästä lomaillen. Ollaan myös koitettu ainakin kerran kesässä käydä joku päiväreissu. Jokskus käyn lapsen kanssa kahdestaan mummulassa kylässä. Onhan se silti pitkä rupeama tuo kiireaika. Ilman lomapätkää sitä tulisi varmaan mökkihöperöksi :D

      Poista
  10. Niin kaunis tuo maljakko! :) Tsemppiä kesään, kuulostaa kovin raskaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noh työtä riittää, mutta sekin on asennekysymys :) Nyt loman jälkeen kesäkin tuntuu jo paljon mukavammalta. Välillä pitää käydä ottamassa etäisyyttä työasiohin jotta jaksaa.

      Poista
  11. Anonyymi13/4/16

    Täällä kohtalotoveri kirjoittelee myös ja toivottaa tsemppiä kesään! Täällä mietinnässä myös jaksaminen, ensimmäisen rehunteon aikoihin pitäisi itse olla synnyttässä, ja vauhtia tuo lisää 2-vuotias taapero. Vielä onneksi navettahommat sujuu kuin ei mahaa olisikaan :) Teillä on kotona todella kaunista, haen blogistasi aina inspiraatiota kun meillä tahtoo sisällä näyttää räjähtäneeltä, vaikka sisustamisesta ja jopa siivoamisesta nautinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kovasti jaksamista sinnekin! Teille on sitten vähän tapahtumarikkaampi kesä tiedossa :) Voi sinua onnekasta kun työt vielä sujuu :) Paljon mukavampi se niin on. Pikkuneitiä odottaessani meinasi ennenaikainen synnytys alkaa uhkaamaan. Ainoa lääke oli lepo ja töistä pois jääminen. Niinpä neiti sitten viihtyi masussa viikon yli lasketun ajan :D Parempi niin.
      Kiitos kauniista sanoista :) Hih. Kyllä meilläkin aina välillä näyttää nurkissa räjähtäneeltä :D Se on jokapäiväinen operaatio yrittää pitää kaaos hallinnassa. Kiva kuulla, että blogi inspiroi. Positiivinen palaute innostaa jatkamaan tätä harrastusta!

      Poista

Kiitos kommentista! :)