23. helmikuuta 2016

RAIKAS KATTAUS





Melkoinen kuvatulva, mutta ihastuin niin meidän sunnuntain kattaukseen! Valkoinen ja tuoreiden kukkien, sekä salaatin vihreys ovat lyömätön yhdistelmä. Keittiössä alkaa olla niin levollinen värimaailma, että aivan pienillä asioilla saa väritettyä ilmettä.







Betonilautanen jaksaa taas ihastuttaa pienen tauon jälkeen ja nostinpa joskus vuosia sitten hankkimani tuikkukupit kunnon rykelmäksi siihen. Aivan ihanaa miten omasta kaapista voi kaivaa vanhojakin juttuja vaihtelun vuoksi esille. 






Kaikkea ei tarvitse laittaa kiertoon, eikä aina se esineen hintalappu tai uutuus ole se juttu. Juuri tästä tykkään. Keräämme hiljalleen kotiin esineet ja huonekalut. Vuosi vuodelta. Uutta, vanhaa, itse tehtyä, tuunattua, sekä vähän tyylien sekoittelua. Kaikkea sikin sokin sulassa sopusoinnussa. Syntyy kerroksellisuutta ja jotain sellaista mitä ei vain voi kerralla ostaa kaupasta. Sellainen on meidän koti.






Opiskeluaikojen tuoleihinikin olen niin tykästynyt, etten raaskikkaan niistä enää luopua. Juuri sopiva ripaus modernia! Ei mene ruokailutila liian maalaisromanttiseksi ja hempeäksi. 






Sunnuntaina kivan kattauksen kruunasi tietysti hyvä seura ja varsin mukavasti onnistunut ruoka. Uunilohi, perunamuusi, porkkanat ja salaatti katosivat parempiin suihin nopeasti :) Väliin tehtiin kunnon kävelylenkki, jotta jaksettiin vielä nauttia jälkkäriksi mukikakkua kahvin kera. Herkullisen ja aivan liian helpon reseptin jaoin lauantaina ja sehän löytyy tästä: Suklainen mukikakku & jätskiä







Ihanaa uutta viikkoa!


Tänään on kunnon pakkaskeli meillä. Toivottavasti tavataan myös aurinko!



12 kommenttia:

  1. Ihanan raikasta ja kepeää. Kohti kevättä kuljetaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niin kuljetaan. Nyt jo niin upeita aurinkoisia päivä!

      Poista
  2. Voi että! Niin kaunista ja olet oikeassa! Todella raikas kattaus <3

    VastaaPoista
  3. Niin kaunis tunnelma. Ihana betonilautanen. Itsellänikin on yksi, veljeni vaimon tekemä. Hän on maalannut sen vain valkoiseksi mutta ei ole paha niinkään. Tykkään älyttömästi kuvistasi, ilmeisesti tykkäät yksityiskohtien kuvaamisesta? Niin minäkin. Niissä vain on sitä jotakin. Herkulliset jälkkärit, mukikakkuja olen usein ajatellut että voisi tehdä. Jäänyt kuitenkin tekemättä vaikka helppoja ovat.
    Ihanaa päivää teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon <3 Valkoinenkin on varmasti kaunis :)
      Yksityiskohtien kuvaaminen on parasta. Tiukasti rajattuihin kuviin saa mielestäni parhaiten tunnelmia vangittua :)
      Ihanaa päivää <3

      Poista
  4. Todella kaunis tunnelma, ja todellakin peukku tuolle ihanalle raikkaudelle! :-) <3 Upea asia tässä tulevassa keväässä :-)

    Todella kauniin näköistä, sinulla on silmää! <3

    Mukavaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihanista sanoistasi <3 <3
      Kivaa päivää sinulle! :)

      Poista
  5. Kauniit kuvat, eikä niitä ole ollenkaan liika, rakastan kuvia <3 ja jokaisessa kuvassa osuu joku erilainen yksityiskohta silmään <3 Raikas ja ihana kattaus, keväinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ja kiva kuulla, ettei kuvia ole liikaa :) <3

      Poista
  6. Kaunis kattaus ja kaniit kuvat <3 Olen vallan ihastunut noihin Tine K:n tuotteisiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tine K Home:n valikoimista löytyy vaikka mitä ihanaa! :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)