15. marraskuuta 2015

SISUSTUSHIMOTUKSIA


Nyt on viimein aika paljastaa mitkä ovat pahimmat sisustushimotukseni! Aikaa sitten instagramissa kiersi sisustushimotuksia-haaste. Haaste jäi tekemättä, vaikka moneen kertaan se on ollut mielen päällä. Blogissa sisustushaaveita on puitu viimeksi kevättalvella, joten eiköhän ole aika jatkaa!





Valkoinen viehättää lopputtomiin sitä ei käy kieltäminen. Uudempana ihastuksena tulevat vaaleat puun sävyt. Tammesta olen pitänyt aina, mutta vielä astetta vaaleampi väri on kerrassaan herkullinen! Itse asiassa tätä kuvakollaasia katsellessani voin todeta, ettei makuni ole juuri muuttunut viidessä vuodessa tyylin ja värimaailman suhteen.


Secto 4220 pöytävalaisin

Secto-pöytävalaisin olisi luonteva jatke olohuoneseen, josta jo löytyy valkoinen Secto-seinävalaisin. Seuraava valaisinhaave on siis tämä. Kysessä on todellakin haave, joten tätä ei varmasti nähdä meillä lähiaikoina.


Hay Hee Lounge-tuoli

Tätä nojatuolia olen katsellut sillä silmällä pitkään. Tulevan eteisen sisustusta suunnitellessani olin alun perin valinnut tämän eteisen ja olohuoneen rajamaille.  Nojatuoleja meiltä ei löydy olohuoneesta ollenkaan, joten tällaiselle ilmiasultaan ilmavalle ja kevyelle tuolille olisi paikkansa.


Hay About A Chair

Tässä on tuoli, josta haaveilen kaksin kappalein. Nämä olisivat niin kivat ruokapöydän molemmissa päädyissä ja tarpeen mukaan missä vaan meidän kotona! Vaalea tammen sävy ja valkoinen ovat vastustamaton yhdistelmä. Ainoastaan minua on arveluttanut, se vievätkö nämä liikaa tilaa meidän keittiössä, jossa niitä eniten tarvittaisiin.



Muuto The Dots

Muuton Dotsit ovat pitkäaikainen haave. Silti olen arponut sitä sopivatko nämä meille eteiseen ja missä väreissä?  Kuvan saarni on vastustamaton! Myös valkoinen luonnollisesti houkuttaa. Eteisen lattiaremppa lähestyy, joten jotainhan sinne seinälle täytyy hankkia. Eikö vain? Mutta mitä...




Ikuisuusonglmani on tasapainottelu modernin ja perinteisen välillä. Rakastan talonpoikaistyylisiä puukalusteita, mutta toisaalta myös skandinaavista yksinkertaisuutta, vaaleutta ja designia. Niinpä kotimme on ja  tulee olemaan sillisalaatti, jossa lempparit yhdistyvät toivottavasti harmonisesti. Tähän kollaasiin olisin hyvin voinut laittaa myös valkoiseksi maalatun talonpoikaiskaapin ja muita vastaavia  massiivipuisia himotuksia, mutta se puoli tuntui liian ilmiselvältä. Sellaisten kotiutuminen on varsin selvää. Niitä tulee, enemmin tai myöhemmin. Juuri nyt kaipaan kuitenkin lisää modernia tuulahdusta nurkkiimme.





Yksi näistä kollaasin himotuksista on muuten jo matkalla meidän kotiin! Arvaatteko mikä tai mitkä?



tuotekuvat: Finnish Design Shop



seuraa Hetkiä Maalla-blogia
facebook // instagram // bloglovin // blogit.fi // blogipolku

10 kommenttia:

  1. Ihana kun teit upean kollaasin :) nuo ovat kaikki ihania <3
    Dotsit olisivat haaveissa täälläkin, paikka vaan hakee vielä :)
    Innolla odotan mikä teille pian jo kotiutuu :)

    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännityksellä odotan minäkin kotiutumista :D
      Kiitos <3

      Poista
  2. Ihana kollaasi ❤️ Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  3. Sisustusmakuni taitaapi olla samanmoinen, kun en minäkään osaa päättää mikä tyyli olisi kivoin. Meiltä löytyy uutta ja vanhaa sekaisin. Juuri laitoimme tyttären huoneeseen Muuton mustat Dotsit, ovat kivat ja jämäkät. Hayn Hee tuolit meiltä löytyy ruokapöydän ympäriltä, mutta tuo lounge mustana houkuttelis olkkariin. Ihana kollaasi!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet pitänyt Dotseista! Hauska, että löytyy samaa makua :) Yhdistely on kivaa. Tykkään kyllä katsella monenlaisia ihania sisustuksia, mutta omaa kotiani en halua mitenkään "tyylipuhtaasti" laittaa :)

      Poista
  4. Kauniit tuotteet ja haluaisin meillekin tuon Hay About A Chair tuolin tyhöhuoneeseen. Dotseja olen minäkin kauan katsellut juuri tuossa värissä myöskin :) Minulla aika samat ajatukset sisustuksen suhteen, uutta ja vanhaa ihanasti sekaisin, voi kun löytäisi jostain sellaisen ihanan talonpoikaiskaapin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sanoppas muuta! Suuri vanha talonpoikaiskaappi olisi haaveissa, mutta juuri nyt sellaiselle ei taida olla tilaa. Ehkä lapsen huoneessa vain, mutta sinnekin ehdittiin laittaa muutama kiinteä kaappi. Jospa joskus hamassa tulevaisuudessa yläkertaan sitten :)

      Poista
  5. Mä veikkaan dotseja että ovat tulossa :) innolla odottelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo tällä viikolla paljastu ;) :D Vielä kun malttaisi odottaa :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)