11. marraskuuta 2015

ENSILUMI




Tänä aamuna se koettiin. Ensilumi! En oikeastaan ollut edes odottanut koko lumen tuloa, mutta voi kyllä se vaan ilahdutti, kun verhot avatessa oli vastassa valkoinen loiste. Hiutaleet leijailivat hiljalleen maahan. Siinä näyssä on jotain satumaista.







Ripustin eilen pikkuneidin kanssa tähdet ikkunoihin. En malttanut odottaa enää! Olen aina ollut hyvin jämpti siinä, ettei mitään mahdollisesti jouluista laiteta esille ennen ensimmäistä adventtisunnuntaita. Viime vuonna joulu meni vähän ohi, joten nyt tuntuu, että haluan nauttia tunnelmasta pidempään. Sitä paitsi, ovatko nämä nytten niitä kuuluisia tunnelmavaloja, joita ei lasketa jouluisiksi? Tähdissä en tosin vielä valoja polta... Se saa jäädä myöhemmäksi.






Kun maassa on valkoinen peite, heijastuu sisällekin aivan uudenlainen kaunis sinertävä valo. Talven parhaita puolia :) Pimeys ja harmaus väistyy, kun lumi valaisee maisemia. Sytyttelin heti kynttilät ja nautiskelimme tunnelmasta pikkuneidin kanssa. Kuvassa pöydällä on muruja ja niin edelleen, mutta hetki oli ikuistettava muruista ja muista viis!







Päivän mittaan sää on muuttunut hieman loskaiseksi, mutta lunta on maassa edelleen. Ensi viikolla lienee luvattu jo pakkasia, joten ehkä pian saataisiin pysyvä peite maahan.


Joko teillä on iloittu ensimmäisistä lumihiutaleista?




18 kommenttia:

  1. Voih, satumaista tosiaan. ♥ Meillä ei ole vielä tietoakaan talvisesta maisemasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ilmeisesti koko yön satanut enemmän ja vähemmän lunta. Hankala arvioida näin pimeällä, mutta näyttäisi olevan kaikki aivan valkoisena! Taitaa se talvi tosiaan olla tuloillaan... Ja minulla on vielä koristelujäkälät ja puolukanvarvut metsässä :O

      Poista
  2. Ei ole vielä lunta näkynyt! Sitä odotellessa <3 :) Onneksi täällä pääsee fiilistelemään lumikuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sitä tule enemmin tai myöhemmin :) <3 Täällä tosiaan on tupruttanut vain lisää :O

      Poista
  3. Voi että miten ihania kuvia :)
    Tännekin voisi jo lumi hiljalleen saapua. Valoa tarvittaisiin todellakin. Pimeys on nyt niin voimakasta että sen ajoittain huomaa itsessäkin. Ihanaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) <3
      Täällä ehti päivän olla lumetonta ja heti oli paljon pimeämpää.

      Poista
  4. Jotenkin aina yhtä ihana tuo ensilumi <3 ja se tunnelma, voi että, sais tännekin jo tulla lunta. Mukavaa päivää sinne <3

    VastaaPoista
  5. Ihanaa! Lunta! Toivotaan, että täälläkin kuravelli vaihtuu valkoiseen jo pikkuhiljaa. Kauniit kuvat, taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan lunta sinnekin! Kiitos! :)

      Poista
  6. Oooh! Lunta tännekin kiitos :))

    VastaaPoista
  7. Täällä kans oli yöllä satanut ensilumi <3. Just postasin kans :)

    VastaaPoista
  8. Täällä Satakunnassa ei ole vielä ensilunta näkynyt. Toivoisin kyllä, että tulisi mahdollisimman pian. On niin synkkää ja pimeää. Toisaalta kyllä pahoin pelkään, että koko talvi jää vähälumiseksi. :/

    Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja vaikuttaa todella hyvälle. :) Jään seuraamaan.

    http://www.elamanihetketblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, toisaalta meillä päin täällä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajamailla yleensä sitä lunta kuitenkin tulee vähän enemmän. Saa nähdä miten tänä vuonna.

      Tervetuloa seuraamaan! :)

      Poista
  9. Ihanan näköistä siellä, täällä sataa vain vettä. Mutta valoja on täälläkin viritelty :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)