8. toukokuuta 2015

VALKOISTA KIITOS

Maalipensseli on heilunut taas pitkästä aikaa. Otin viimein asiakseni maalata keittiön työlistalta tärkeimmät kohdat. Olen kyllä nauttinut tästä hommasta! Vauva on nukkunut päiväuniaan ja minä olen saanut täydessä hiljaisuudessa puuhastella. Todella rentouttavaa kaikessa rauhassa tehdä omia askareita.






Huomaan, että maalaustaitonikin ovat kehittyneet nyt. Jälki on paljon parempaa kuin vuoden ensimmäisissä pikkuprojekteissa. Toki kaikista muutoskohteista on tullut varsin käyttökelpoisia ja kivoja!






Työn päätteeksi kuppi kahvia (edelleen kaikessa rauhassa) kruunaa kaiken. Nykyään saa tehtyä enemmän kuin aiemmin ja silti edelleen ehditään yhdessä leikkiä pikkuneidin kanssa. Ehkä sitä on oppinut vähän vähentämään stressausta tekemättömistä asioista :) Kun ei tuhlaa aikaa tehtävälistan pituudesta murehtimiseen, riittää energiaa ja intoa itse asiaan.






Ihanaa perjantaita ja viikonloppua!


Muuten instagramiin en juuri nyt saa päivitettyä postauskuvia. Netti tökkii sen verran. Facebook -päivityksetkin laahaavat siksi perässä. Ihme, että itse postaukset saa tehtyä. Myös blogien luku on huonojen yhteyksien kanssa muuttunut tooooodella hitaaksi ja haastavaksi :( Toivottavasti tähän tulee korjaus piakkoin!

15 kommenttia:

  1. Maalauspuuhat ovat kivoja <3 meillä odottaisi maalla yksi maalaus projekti, jospa kesällä saisi jo alkuun :) toivottavasti on vaan kunnossa pysynyt.

    Ihanaa perjantaita sinulle ja Kiitos vielä ihanasta paketista <3

    Ps. Toivottavasti vika korjaantuu pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, että pidit :) Ole hyvä.
      Nyt näyttää siltä, että nettiongelmat on ainakin toistaiseksi selätetty! Jee :)

      Poista
  2. Täälläkin ilmoittautuu eräs maalauspuuhista tykkäävä! <3 Kunhan saa vain hommaan oman rauhallisen aikansa, niin en melkein edes tiedä paremmasta :D Kovin terapeuttista ja palkitsevaa puuhaa!

    Ja voi, että menis kyllä hermot huonosti toimivan netin kanssa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on! :)
      Nyt helpotti nettiongelman kanssa! Ihanaa kun pääsee taas kommentoimaan ilman, että täytyy odottaa viestikentän latautumista ikuisuus! Pahimmillaan ei ole tullut esille ollenkaan...

      Poista
  3. Hienolta näyttää <3 Maalaus on tosiaan mukavaa puuhaa silloin kun siihen on aikaa ja saa keskittyä rauhassa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. maalausta olisi täälläkin, inspiraatiota ootellessa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan sitä inspistä tarvitaan, jotta saa aloitettua :D Yhtäkkiä tuli kunnon sytty ja sain homman aloitettua, eikä siinä sitten kauan nokka tuhissut :D

      Poista
  5. Upeat kaappin ovet <3
    Itsekin tykkään maalailla. Ennen pikkuisen syntymää oli muutama projekti jotka toteutin. Tällä hetkellä lista tyhjä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm kaappien siis :D

      Poista
    2. Itsekin pidän niin noista ovista!
      Ehkä se ei haittaa, että lista on tyhjä :D Veikkaan, että pikkuisen kanssa aika kuluu ;)

      Poista
  6. Maalaaminen on kyllä mukavaa puuhaa, minulla on täällä vaikka kuinka monta projektia odottomassa :) Saa nähdä montako niistä ehdin tekemään ennen vauvan syntymää :) Niin paljon on tullut maalattua omakotitalon ostamisen myötä että kyllä siinä on kehittynyt niin valtavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mukavalta :) Eiköhän tässä itselläkin taidot kartu jatkossakin. Maalaushommia on vielä tiedossa myöhemmin.

      Poista
  7. Iloista viikonloppua! Voi maalaaminen on jotenkin niin hauskaa aina ja kivaa nähdä sitten lopputulos mitä on saanut aikaiseksi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)