6. toukokuuta 2015

MUSTAVALKOINEN ASETELMA





Aina ei tarvitse rahalla ostaa saadakseen kivoja somisteita kotiin. Luonnosta ja puutarhasta löytyy paljon materiaalia. Leikkelin viime viikolla marjapensaista muutamia maassa roikkuvia oksia pois haitoilta. Yksi oksista sattui olemaan niin kaunis, että toin sen sisälle maljakkoon. Nyt lehdet ovat jo aukeamassa. Kuvat tuli otettua aiemmin.





Nämä kaksi ylintä kuvaa ovat lähes muokkaamattomia. Olen hieman terävöittänyt niitä, pienentänyt ja lisännyt blogin nimen. Muuten ne ovat alkuperäisessä ulkoasussaan. Alimpaan kuvaan olen aavistuksen vielä lisännyt valoisuutta. Pientä hienosäätöä siis.





Kuvien muokkaamisen teen täysin fiilispohjalta. Joskus muokkaan enemmänkin kuvia. Tärkeintä on, että haluamani tunnelma välittyy. Järjestelmäkameran manuaaliasetukset antavat loppujen lopuksi niin paljon mahdollisuuksia, ettei jälkimuokkausta parhaimmillaan tarvita kuvan ulkonäön parantamiseen.


Tällaisia pohdintoja tänään.


Mukavaa keskiviikkoa!

18 kommenttia:

  1. Upeita kuvia jälleen! Yksinkertainen on kaunista <3

    VastaaPoista
  2. Aivan huippu upeita kuvia ja asetelma on ihan yhtä upea <3 <3

    Itse toimin hyvin samalta pohjalta, en juurikaan muokkaa kuvia. Koon pienennän ja lisään blogin nimen. Joskus valoisuutta mutta harvoin. Ja joskus harvoin teen hieman vanhan aikaisia kuvia. :) ihana kun kerroit kuinka toimit kuvien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3

      Joskus tosiaan muokkaan enemmänkin valotuksia ja värisävyjä jos on tarvetta :) Mutta suurin osa lienee näitä lähes muokkaamattomia. En ole laskenut :D

      Poista
  3. Kauniita kuvia taasen <3 Sinulla on silmää :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista <3 Olin menossa tänään hakemaan oksia sisälle maljakkoon mutta myrsky ja sade sotkivat suunnitelmani. Valkovuokkoja ollaan poimittu ahkerasti, parasta kun saa kaunista ilman rahan menoa. Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Voi kun meilläkin kasvaisi valkovuokkoja! Ne ovat niin kauniita <3

      Poista
  5. Todella herkän kaunis asetelma. Pidän kovasti!

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis asetelma :)

    VastaaPoista
  7. Ihana asetelma <3 luonnosta tosiaan tekee paljon kivoja löytöjä kodin sisustukseen :)

    VastaaPoista
  8. Kuvasi ovatkin kyllä aina niin kauniita ♡ Ihana asetelma, luonnosta saa kyllä makeita juttuja sisällekin! :-)

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia ja asetelmia! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)