24. huhtikuuta 2015

KEITTIÖPUUTARHAN PAIKKA



Tässä se on. Paikka, jonne tulee keittiöpuutarha. Nyt ehkä hieman lohduton näky, mutta siihen se loihditaan liiterin päähän. Maa on vielä aivan muralla, sillä viime vuonna sivupihan vanhat koivut kaadettiin ja tässäkin on ajettu jo ties millä koneilla. Siis  v ä h ä n  isommilla kuin päältä ajettava ruohonleikkuri. Saatinpahan iso pino polttopuita ja runsaasti lisää tilaa.





Kuulosti siltä, että äitienpäivälahjaksi olisi ensimmäiset kasvatuslaatikot tulossa. Voi, että olen onnellinen! Hankin jo siemenetkin valmiiksi. Olenkin tässä pohdiskellut istutetaanko tuohon nurmikko vai laitetaanko soralle. Sora olisi kätevämpi, mutta vaatii enemmän vaivannäköä tekovaiheessa.





Suunnitelmissa on laittaa kaksi laatikkoa ja joku kiva pieni puutarhapöytä ja tuoli viereen. Ehkäpä siinä olisi myös oliivipuulle lämmin paikka kesäksi. Tähän läheisyyten haluan myös omenapuita ja kirsikkapuun. Sellainen ihana pieni hyötypuutarha, jonne on mukava mennä möyrimään ja päiväkahvit siemailemaan. Nauttimaan ulkoelämästä!





Pidän paljon näistä liiterin päädyn yksityiskohdista. Tässä on täydellinen paikka omille pikkuviljelyksilleni. Oikein idyllinen läntti, jossa mieli lepää. Ja mikä parasta olisi jos työ tuottaisi kesällä satoa ja voisin hyödyntää itse kasvatettua keittiössä.


Mukavaa perjantaita!



18 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin ihanalta suunnitelmalta :) kesä kaipuu kasvaa... :) tuollaiset hetket kesässä on niin parhautta... <3

    Ihana tuo lukko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun pääsisi toteuttamaan. En malttaisi odottaa :)

      Poista
  2. Ihania suunnitelmia teillä :)
    Ihanaa kun tulee kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihanaa :) Toivottavasti tulee paljon aurinkoisia ja sopivan lämpimiä päiviä.

      Poista
  3. Mitä ihania maalaisfiiliksiä ja suunnitelmia! ♡ Siitä tulee varmasti täydellinen! :-)
    Mukavaa viikonloppua! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihanaa kun viimein pääsee aloittamaan pihan suunnittelun ja toteuttamisen.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  4. Voi miten ihania suunnitelmia!! <3 itsekkin melkein halkean innosta päästä laittamaan pihaa ja kasvimaata ja ostamaan kaikenmaailman puita ja pensaita ja kukkia! :D hauskaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihan samat tunnelmat täällä! Ensimmäistä kertaa pääsen nyt laittamaan pihaa ja kyllä sormet syyhyää! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Hyvät pläänit! Kohta saa taas monesta blogista seurailla puutarha ja kasvimaa hommia, ihanaa! Oma kasvimaakin pitäis varmaan lähipäivinä kääntää ja samalla suunnitella tämän vuoden viljelmät.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mukavalta! Itse en uskaltanut perinteistä kasvimaata lähteä tekemään. Tai no perunamaasta se isäntä kyllä haaveilee :D Ja olisihan se kiva saada uutta perunaa.
      Kivaa tämä kesän lähestyminen!

      Poista
  6. Kuulostaapa mukavilta suunnitelmilta. Kunhan nyt vaan lämpenis pian. Kauniit kuvat ja täydellinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toteutusvaihetta odotellessa :)

      Poista
  7. Kuulistaa mahtavalta! Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  8. Omena ja kirsikkapuut kuulostavat ihanalta. Haluaisin itsekkin sellasia, mutta haaveeksi jää. Meillä ei ole omaa pihaa, pelkästään terassi. Itse hankin kasvatuslaatikoiksi vanhoja perunalaatikoita, nyt vaan pitää odotella että saa kylvää kaiken paikoilleen. Jään innolla odottamaan kuvia keittiöpuutarhastasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta perunalaatikot tuossa tehtävässä! Näyttää varmasti kivalta!
      Keittiöpuutarhan toteutusvaihetta odotellessa. Ei varmasti tule hetkessä valmista :) Mutta eiköhän tuota kesään mennessä ole laatikot paikoillaan ja kylvöt tehtynä. Kuvia sitten tietysti laitan :)

      Poista
  9. Aivan ihania kuvia, ja voi kun pääsisikin jo istutuspuuhiin! Kiitos muistutuksesta, että siemeniä olisi jo hankittava ;)
    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ ja oleppas hyvä :D Pitää itsekin miettiä josko vielä lisää siemeniä hankkisi :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)