11. maaliskuuta 2015

PROJEKTI KOMUUTISTA YÖPÖYTÄ

Sisustuskuvissa näkee monenlaisia yöpöytäratkaisuja. Meilläkin oltiin pitkään ilman oikeita pöytiä. Ensin virkaa toimitti Fanett, sitten kaksi Ikean tuolia. Kyllästyin elämään ilman yöpöydän laatikkoa! Ja ne tuolien kaltevat pinnat lampun alla. Ei toiminut meillä. Lähdin etsimään sopivia pöytiä valmiina, mutta yksikään verkko- ja kalustekauppakierros ei tuottanut tulosta.

Eräs kerta kun jälleen autotallin kautta kipaisin ulos karvakuonojen kanssa, osui komuutti silmiini. Silloin välähti. Tuo se on! Päätin heti, että aarre pelastetaan  sisälle. Harkitsin sen maalaamista pitkään. Lopulta tulimme yhteistuumin isännän kanssa siihen päätökseen, jotta kyllä siihen on maalia pintaan sudittava. Pinta oli sen verran kulunut ja puhdistusyrityksistä huolimatta likainen, kuten ensimmäisestä makuuhuone -postauksesta näkyy.






Viime viikonloppuna sain viimein tämän pois työlistalta ja tällainen siitä tuli






Voi että olen tyytyväinen! Enää puuttuu yöpöydän laatikko. Isäntä väsää sen jahka joutaa. Ei sillä ole kiire. Niin ja vetonuppi mietityttää vielä. Täytynee pohtia sitä sitten kun laatikkokin on paikallaan.






Tämä pesukaappi on jotenkin niin ihanan aikaa nähnyt ja rustiikkinen. Sopii meille!






Myöhemmin luvassa kuvia hieman muuttuneesta makuuhuoneesta. Odotan nimittäin vielä kesämattoja kotiutuvaksi! Nukkamatot joutavat kesäksi varastoon.


Mitä pidätte komuutin muutoksesta?


Eilen tulikin taukopäivä blogista, sillä olemme olleet lyhyellä extempore reisulla :D Tiedättekö joskus nämä tällaiset yllättävät irtiotot ovat ihan parhaita.


Kivaa keskiviikkoa kaikille!


12 kommenttia:

  1. Täydellinen <3
    Etsin meille vanhaa renginkaappia tai muuta vastaavaa tv-tasoksi. Ei vielä ole sopivaa kohdalle löytynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kuulostaa kivalta ratkaisulta! Toivottavasti löytyyy sopiva. Nämä vanhat ovat niin ihania ♡

      Poista
  2. Erittäin hyvä! <3 Tuollainen aarre on niin arvokas! :-) Ehdottoman kaunis loppu tulos! :-)

    Aurinkoista päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Olen kyllä itsekin tykästynyt tähän kovin :) Onneksi bongasin sen.

      Poista
  3. Hyvä, että pelastit komuutin autotallista. :) Se on todella kaunis ja myös käytännöllinen. Meillä on vanha, hieman isompi komuutti kuistissa, jonka maalaamista olemme myös miettineet. En oikein tiedä, millä se on alunperin käsitelty, joten siinäkin syy, miksi kunnostus antaa odottaa itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä viehättäviä :) Vanhojen huonekalujen kunnostaminen käyttöön on mukavaa.

      Poista
  4. No sehän on ihan täydellinen yöpöytä! :-)
    Pienet irtiotot arjesta ovat kyllä parasta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Niin ovat :) ♡ Virkisti kyllä.

      Poista
  5. Vau! Hieno :) Olen etsinyt meillekkin yöpöytiä pitkään mutta ei ole vielä tullut sopivaa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus nämä sisustushankinnat osaavat olla haastavia kun sopivaa ei löydy.

      Poista
  6. Mahtava! Ja hyvä että pelastit tuon.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi se osui silmiin ja tuli tarkemmin tutkittua.

      Poista

Kiitos kommentista! :)